Telkkari on jäänyt päälle. Kukaan ei katso sitä ja kaukosäädin on hävinnyt. Tuttu juttu ja erittäin ärsyttävä sellainen. Iso plussa asiassa on, että äänet on vaimennettu.
Jään tuijottamaan. Siellä on jokin kisa menossa. Aikuiset ihmiset juoksevat, lentävät, uivat, patikoivat, ja samalla tekevät tekemisestään niin kauhean tärkeää. Varsinkin tämä jenkkiversio. Pudistelevat päätään kulmakarvat rypyssä ja levittelevät käsiään niin, että viereen ei mahdu kukaan seisomaan. Kummallisen näköistä. Suomalainen Jussi katsoo ja tekee. Jos tarve on, niin toteaa. Äänensävystä (joka ei kuulu, koska töllö on edelleen äänettömällä) voisi leikin sijaan luulla kyseessä olevan perinnön, tai jonkin muun yhtä tärkeän asian. Silloin aikuiset ihmiset tykkäävät riidellä tai olla muuten vain tohkeissaan.
Välillä vain toinen puoli parista joutuu pahaan paikkaan. Parhaillaan tyypit heittää sumean krokotiiliveden äärellä kolikkoa ja molemmat toivovat pääsevänsä kannustajan rooliin. Sen jenkki ainakin osaa, jos uintitaito pettää. ”Pystyt siihen! Olet mahtava! Pystyt siihen kyllä! Olet edelleen mahtava!”
Sitten tapahtuu vasemman puoliselle kilpailijalle elämää suurempi asia. Hän saa klaavan. Typerässä kolikossa ei ole kolmea tai neljää puolta, jolloin todennäköisyys vetää räpylät jenkkijalkaan olisi puolesta edelleen pienentynyt. Kilpailija ei pidä uimisesta. Tähän saakka hän on syönyt sammakon, hypännyt vuorelta, istunut tulimuurahaispesään, hakannut itseään pullolla päähän ja lukenut Stephen Kingiä, mutta nyt pitäisi uida. Enää he eivät voi vaihtaa osiakaan vaikka haluaisivat, sillä tähän kilpaan lähtenyt pelaa eikä pelkää. Ja turhaa nössöilyä muutenkin sellainen säätäminen.
Samassa kilpailija muistaa kuvaajan, joka seisoskelee lähistöllä odottaen äksöniä. Kyyneliään nieleskellen hän vetää suunsa tiukaksi viivaksi, ojentaa kätensä parilleen ja molemmat katsovat toisiaan. Mikäli heillä olisi erilaiset vaatteet ohjelman nimi voisi olla ”Jenkkipari alttarilla”. Klaavatyyppi sanoo kohtalokkaat jenkkisanat: ”Teen sen.” Kuvaruutuun paistaa kasvava voitontahto. Ei yhtään tehdyn makuista tämä vohveli.
Ja uimaan hän meni. Hyppäsi suoveteen niin paljon tamineita päällään, ettei oikeasti siellä itse ollutkaan, varusteet vain. Joutui uimaan iljettävässä suovedessä (ilman krokotiilejä, olisi miettinyt sitä!) ja palkintona voisi silti olla vasta kisan neljäs sija. Alemmas ei pääse. Pareja on neljä. Viimeinen pari haukutaan pelistä pois ja hikikarpaloita otsalta eniten pyyhkivä jenkkipari selostaa yhtä aikaa toistensa suuhun: ”Yritimme kaikkemme. Annoimme kaikkemme. Teimme kaikkemme.”
Ja niin vain suo voitti uivan jussin. Tämä jussi nimittäin hyytyi matkan puoleen väliin. Kun suokasvit alkoivat kiskoa puoleensa kiskoi jussi itsensä kuokalla maihin. Kisa ei päättynyt vielä tähän, mutta en jäänyt enää katselemaan miten jenkkijussin kävi. Suomalainen olisi heittänyt tamineet pois ja uinut sitten maaliin.
Löysin kaukosäätimen sohvan alta. Sitten huomasin, että ohjelma oli kuvattu vuonna 2011. Laitoin telkkarin kiinni. Suokin varmaan jo kuivunut.