Sain takaisin kauan kadoksissa olleen lamppuni. Se oli juuri niin hieno kuin muistelinkin. Kolmiosainen, lasia ja maitolasia, tyyliä ja näyttävyyttä. Eli se sopii meille juuri ja juuri. Kodin yhdessä kohdassa on näyttävyyttä ja toisessa iso reikä. Reiät ovat ikuisuusasioita, niin kuin moni projekti kotona on. Reikä pitäisi peittää. Tai sitten nostaa reikään nojaavaa taulua parikymmentä senttiä ylemmäs, jotta ruma kohta peittyisi kokonaan. Väliaikaisratkaisukin voi jäädä puolitiehen. Pahinta on, että en enää itse huomioi reikää. Vieraat luultavasti huomioivat. Ainakin yksi kerran kysyi mistä reikä on tullut ja paljasti näin kaikkien muidenkin ajatukset. Vastasin, että seinällä oli huono päivä. Totuus on, että en tiedä. Tai muista. Jotain samaa on siinä, kun ostaa uuden läppärin tai luurin. Ensin uutta aarretta varjelee kaikelta pahalta. Parin kuukauden päästä (kun uutuuden viehätys on kadonnut) läppärissä on kuivunutta maitoa ja luuri tippunut kerran tai pari vessan pönttöön.
Yhdessä maitolasikuvussa on vanhoja halkeamia. Halkeamat tulivat, kun kuvut heilahtivat vastakkain, vaikka olin juuri varoittanut heilumisesta. Nämä mitäs-minä-juuri-sanoin tilanteet ovat muuten ihmisen heikko kohta. Ne jäävät päähän erityisen hyvin, kun ärtymyksen lomassa tuntee itsensä viisaaksi. Onnettomuudesta huolimatta halkeamat eivät äkkiä vilkaistessa näy. Kehun niitä kylläkin olevan, jos joku vaikka haluaisi katsoa tarkemmin.
Lampun paikka on hakusessa. Vaikka kuinka haen näissä muutamassa huoneessa, en löydä. Toisaalta kesällä on valoa tarpeeksi. Välillä jopa niin paljon, että joutuu suojautumaan aurinkolaseilla ja pimennysverhoilla. Eli lamppua ei ole kiire saada paikoilleen ainakaan sen päätarkoitusta ajatellen. Siispä nostin sen kirjahyllyn päälle. Siellä se nököttää niin kauan, että sopeutuu ajatukseen olevansa nyt kirjahyllyn asukki, oppii lukemaan ja on valaistunut sisäisesti ilman sähköä. Pölyt laskeutuvat lampun päälle ja ympärille. Jossain vaiheessa lamppu luultavasti näyttää olevan kirjahyllyssä niin luontevasti, että ajattelen sen ihan kuuluvan sinne.
Mutta mitäpä lampusta kirjahyllyssä, kun ihminenkin voi olla tilanteessa mihin ei todellakaan kuuluisi. Voi olla sekunteja tai vuosia. Sekunteja, kuten Ronaldo, kun veti pallon pilkulta tolppaan. Sillä hetkellä, miljoonien silmäparien tavoittamattomissa päänsä sisällä, hän luultavasti manasi pyöreän pallon hevonkuuseen ja toivoi, että olisi valinnut elämänsä pääpalloksi ihan jonkin muun (kuin) pallon. Ja vuosia…siitä on olemassa aivan liikaa esimerkkejä.