Salihaamu

Eräänä iltana rohkaistuin kohtaamaan salihaamun mikä oli päässäni kummitellut jo tovin. Nakkelin urheiluun liittyviä tavaroita reppuun. Aioin olla salilla vika, siis vika sinne menijä. Ehtii sitä vartissakin saada hien pintaan. Ja myöhemmin voi kehuskella sillä kuinka uimahallin vartija joutui repimään irti crostrainerista ja heitti pihalle.

8,50€ köyhempänä marssin pukukopeille. Tavoilleni uskollisena katsoin olisiko valitsemani kopin ylähyllylle unohtunut joltain seteli, joka korvaisi köyhtymiseni. Ei ollut, edelleenkään. (Mieleeni ei olisi vierehtänytkään viedä seteliä kassalle.) Jos minulla olisi omituisia tapoja enemmänkin olisin kurkkinut jokaisen auki olevan kaapin ylähyllylle. Suihkuosastolta tuleva mummeli olisi huomannut puuhani ja pöyristyneenä lentänyt sille mille on pehmeintä laskeutua. Siis silloin kun ollaan alastomana uimahallin pukukopeilla. Pyllähdyksestä tulisi suuri mustelma ja verenpurkauma ja sydämentykytys ja tahdistin sekoisi nykyajan kotihoidon tuella elävistä. Järkytyksestä johtuen pitäisi kutsua ambulanssi. Lanssimiehet eivät haluaisi tulla naisten pukkareille, koska joku kuitenkin vetäisi jutun valkoperuukkisen luokse. Mummeli tuupertuisi mustelmaansa ja kaikki tämä vain omituisen tavan vuoksi (mitä siis harkitsen vielä). Lopputulos: salil vika, eikä sika.

Aikaa lämmittelylaitteessa oli kulunut 2 minuuttia 23 sekuntia, kun reisiin alkoi sattua. Olen täällä, ilmoitti reisi, vaikka ei sitä muutenkaan voisi olla huomaamatta. Sitkeästi poljin menemään 20 minuuttia (kyllä, 15 minuuttia kuntosalilla on vitsi). Polkiessani pohdin poljenko liian raskaalla vastuksella, miksi kuntopyörät on sijoitettu crostrainereitten taakse, onko lapsi syönyt iltapalaa hyvin vai huonosti, voinko olla mukavissa lämmittelylaitteissa koko ajan menemättä ollenkaan varsinaisiin kuntolaitteisiin, miksi korvanappien oikea kuuloke ei toimi, miten venyteltiin pohkeita, voiko täältä karata ja tehdä mitenkään helpommin.

Kyseisellä kuntosalilla on uudet laitteet. Toki hikistyneet jo paikallisten eritteistä, mutta silti. Uusista kapineista soutulaite oli ilkein. Luulin soutelevani lepposasti huhtikuun illassa, mutta luuloksi jäi. Alli parinsa kanssa alkoi huudella tuskissaan, kun vapaa soutu alkoi ottaa kunnolla vettä alle. Tai päälle. Nimittäin hiki norui otsalle niin, että aloin nähdä hallusinaatioita eli soutaa edellä olevan juoksumattotyypin kantapäille. Niin pitkälle en kuitenkaan soutanut viidessäkään minuutissa.

Korvanapeissa Aamulypsyn uusinta sanoi heiheit. Samalla luovutin hikisen paikkani seuraavalle laitteesta, minkä nimeä en todellakaan tiennyt. Tein liikkeet oikein, jos edellinen teki. Juomapullo on tyhjä, eikä pissattanut. Jänniä juttuja sattuu salilla.

Kotona odotti jälkimainingit eli venyttely. Magnesiumpilleri poskessa tein venyttelyjä ja muistelin 20 sekunnin ohjetta. Varmaan sekin ohje jo uusittu. Vuosi on lyhyt aika ohjeiden uusintaan.

Sen verran hyvä olo tuli, että aion mennä ensi viikolla uudestaan. Epäillen, mutta kuitenkin.