Romukaappi

Joka kodissa on romukaappi. Paitsi niillä, jotka omistavat luonteenpiirteen nimeltä ylisiistisipuli. Meillä romukaappi on poikkeuksellisen iso. Yhtä iso kuin jääkaappi-pakastinyhdistelmä silloin, kun sitä sanotaan torniksi. Meillä on romutorni. Ja romutornin ovi on auki. Se ei ole ihme, sillä vaikka kello on tänä aamuna vielä aika vähän on romukaapin ovi ehtinyt aueta jo viisi kertaa, koska avaaminen on ollut tarpeellista.

Keskellä hyllyä yksinäinen kynttilä huutaa haluavansa palaa loppuun. Vieressä nököttää pakkasilla lähes loppuun kulutettu tummelipurkki. Kesän helteitäkö luulet oottavas? Silloin on ihan eri rasvat käytössä. Avaamaton luomu rypsiöljy ja vähemmän luomu sienitölkki. Neljä purkkia eri värisiä muovailuvahoja, joita lapseni on liian pieni muovailemaan, mutta tarpeeksi suuri heittelemään. Kehyksiä. Pari käsilaukkua. Pullollaan tarinoita, kuvia ja kortteja oleva ensimmäisen vuoden vauvakirja. Kuppikakkuteline. Parit kuulokkeet, joista toiset ovat hajalla. Tulitikkulaatikoita ja purkki, jossa on kyniä. Muutamia vuosia vanhoja passikuvia, joista kukaan ei tunnista itseään. Siinä murto-osa tunnistettavista romukaapin kakkosluokan aarteista.

Monta kertaa päivässä menen kaapille. Huokaisen puoliksi alistuneesti, puoliksi valmistautuen syliini pursuavaan kaapin sisältöön. Vaikka valmistaudun en tiedä mitä tekisin, jos niin oikeasti kävisi. Jäisinkö kasan alimmaiseksi toinen jalka ja toinen käsi vispaten siellä täällä niin kuin aku ankassa? Niin dramaattista se tuskin olisi. Mutta jos elämä on pientä kotoilua arjessa on mukava kuvitella mahdottomuuksia.

Tietoa kirjoittajasta

Marita

Kotona sohvaa ja ulkona rattaita pystyssä pitävä yhden hengen äiti, jonka lähes tahdikas osa ominta itseään näkyy ruudulla mustana. Kiva kun luet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *